keskiviikko 22. huhtikuuta 2015

Häämeikki

Kuva 1. Häämeikki Linkki kuvaan

Häämeikki tehdään samalla tavalla kuin juhlameikki, mutta on asioita jotka eroavat juhlameikistä. Häämeikin kuuluu olla kantajansa näköinen, hikoilun ja itkun kestävä sekä hyvin suunniteltu koko päivä kestäväksi.

Koemeikki
Aina on hyvä tehdä koe meikki ennen varisnaista häämeikkiä jotta saadaan mahdollisimman onnistunut meikki suurelle päivälle. Koe meikin aikana selvitetään vihkimisajankohta (aamulla, keskipäivällä, iltapäivällä vai illalla), paikka (ulkona vai sisätiloissa) ja vuoden aika. Selvitetään morsiammen hääpuvun väri, kukkien värit, kampaustyyli ja korut. Morsiammelta kysytään myös omat meikkaustottumukset, värimaailma ja morsiammen omat toivomukset meikkiin. Häämeikin tulee olla nuorentava, kaunistava, kuulas ja morsiammen kauniita piirteitä esiin tuova.

Ennen häämeikkiä
Morsiammen olisi hyvä mennä ihonpuhdistukseen ja kasvohoitoon 1-2 kuukautta ennen suurta päiväänsä. Viikko tai paripäivää ennen suurta päivää ei kannata tulla kasvohoitoon koska ihonpuhdistuksen jälkeen iho saattaa punoittaa ja hilseillä sekä huokoset saattavat olla suuremmat kun tavallisesti. 
 
Kuva 2. Kasvohoito Linkki kuvaan

Meikin alle
Meikin alle kannattaa levittää ohut kerros kosteusvoidetta ja tehotippoja tai pohjustusainetta. Liika voide painellaan kasvopaperilla pois. Iholla ei saa olla liikaa voidetta koska meikki ei kiinnity ihoon kunnolla ja rullaantuu pois päivän mittaan. Huulille ja luomille levitetään pohjustusainetta jotta meikki pysyy koko päivän hyvänä.


Meikkipohja
Meikkivoiteen väri valitaan kaulan ihonvärin mukaan ja meikkivoiteen kuuluu olla peittävä. Meikkivoiteen lisäksi käytetään neutraloijaa. Punasuuden peittäjää käytetään jotta jännityksen punaisuus tai kuohuviinin tuova punoitus ei näkyisi. Sinisen neutraloijaa käytetään silmän seudun sinisyyttä peittämiseen. Silmänurkkien tummuuden poistaminen tuo silmät esiin ja saa väsyneetkin silmät näyttämään pirteiltä.

Korostukset ja varjostukset tehdään samalla tavalla kuin juhlameikissä. Valokynää tai vaaleampaa värivoidetta levitetään ohuesti nenänselkään, otselle, nenän lähettyville ja poskiluun yläpuolelle lähelle silmää. Varjostukset levitetään poskiluun alle ja nenän sivuille kaventaakseen nenää. Varjostukset kannattaa olla hyvin häivytetyt.

Puuterointi
Kannattaa painella kasvopaperilla kevyesti liika kiilto pois ennen puuterointia. Iho puuteroidaan kevyeesti mutta silti riittävästi ettei kasvot käy kiiltämään ihan heti ja peitevärit kiinnittyisivät kunnolla ihoon. Puuterin kannattaa olla väritöntä tai sitten roosan sävyinen. 

Silmämeikki
Silmämeikin värit ovat yleensä vaaleat, mutta morsiammen meikkitottumukset kannattaa ottaa huomioon. Jos morsiammen arimeikki on jo tumma niin häämeikistä ei kannata tehdä sitä vaaleampaa ja sama pätee jos morsian ei ole tottunut meikkaamaan niin ei kannata tehdä häämeikistä kovin tummaa. Musta väri häämeikissä on hyvin kova väri. Keskiharmaa, siniharmaa, harmaanvioletti ja kylmät tai lämpimät ruskeat ja harmaanruskeat värit ovat hyviä värejä. Silmät ovat meikkipohjan lisäksi häämeikin tärkein osa. Tarkoitus on saada silmät loistamaan ja saada silmien väri esille. 
Ripsiin käytetään veden kestävää ripsiväriä ja ripset taivutetaan kauniisti ennen ripsivärin laittoa. Ripsiin liimataan irtoripset joko erikseen tupsuina tai ripsinauha.

Kuva 3. Silmämeikki Linkki kuvaan
Huulet
Huulipunan väri voidaan valita morsiuskimpun värien mukaan. Raikkaat, kirkkaat mutta pehmeät värit ovat parhaat värit. Huulet voidan myös meikata vaaleiksi ja huomaamattomaksi jolloin painopiste on silmissä.

Poskipuna
Poskipuna laitetaan viimeiseksi ja hyvin kevyeesti. Parhaat värit ovat pehmeät, luonnolliset ja lämpöiset sävyt. Poskipunassa vältetään viivamaisuus sekä liian laajalle levitettyjä palloposkia.

Viimeistely
Korvat voidaan meikata värivoiteella jos korvat käyvät punoittamaan esm. jännitystilassa. Korvien lisäksi kaula ja dekoltee kannattaa meikata kevyeesti. 

Kuva 4. Hääkuva Linkki kuvaan
 

Lähteet: (Riitta Vaara, Meikki itselle ja ammatiksi, Edita Prima, 2011)





Kirjoittanut: Laura

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti